B1. Henkilökuva novellin Akvaarion valo kertojasta

Leena Krohnin novelli Akvaarion valo on kokoelmasta Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia (1983). Novellissa on eläytyvä kertoja, joka kertoo tarinaa päähenkilön näkökulmasta. (Novellin juoni kietoutuu erään pienen talon akvaarion ympärille.)
              Kertoja on nuori henkilö, jonka sukupuolta on tekstistä vaikea päätellä. Hän on hieman romanttisuuteen ajatteluun taipuvainen, sillä hänen mielenkiintonsa kääntyi erääseen muita suurempaan kultakalaan kuvaten sitä kauniisti. "Millä sulokkuudella se otus liikkui, sillä oli kuultava liehuva pyrstö, kullankimalteinen huntu, joka hulmahteli hitaasti ja taidokkaasti kuin kala olisi ollut tanssijatar".
              Kertoja tuntee itsensä yksinäiseksi. Tarinassa ei kerrota, miten monta ystävää hänellä on, mutta tosiystävä näyttäisi puuttuvan. Personifikaatio alkavasta kesästä "se oli tahrattomalla liinalla peitetty pöytä, jolle oli katettu yksinäisten viikonpäivien tyhjät lautaset" kuvaa kertojan synkkää mielentilaa ja epätoivoon vajonnutta ajattelua.
               Ystävän perääntyminen pitkään odotetusta matkasta tuntuu olevan kertojalle suuri pettymys. Erityistä huomiota on kuitenkin kiinnitettävä seikkaan, että kertoja ei yrittänyt vastustella tai vaikuttaa ystävän päätökseen. "Tahdon kysyä: mitä tarkoitat? selvittää tämän asian heti ja juurta jaksain. Mutta puhuminen on käynyt ylivoimaiseksi rasitukseksi." Kertoja on varmaankin liian tottunut tällaiseen tilanteeseen tai ei vain osaa ilmaista itseään.
               Tarinan ystävä on kertojalle hyvin tärkeä. Kertoja olisi halukas lähtemään ystävänsä kanssa minne tahansa. Hän joutuu kuitenkin lohduttautumaan kalalle suunnatulla ajatuksella: "Sinä et tunne minua. Jos tuntisit minut, jos tietäisit, kuka minä oikeastaan olen, rakastaisit minua aina".
               Novelli kuvaa hyvin sitä, miten nykymaailmassa netin ja tavaroiden ympäröiminä ihmisten sosiaaliset suhteet jäävät vähemmälle ja tosiystävien löytäminen on hankalaa. Yksinäisyydessä eläminen on ihmiselle surullinen kohtalo.

A1. Runon Elämän rattaat rakenne

"Elämän rattaat" on kirjoittanut Aleksander Sergejevits Puskin (1799-1837). Runossa on neljä säkeistöä ja 16 säettä. Se on perinteinen mitallinen riimiruno, jonka jokaisessa säkeistössä on yhtä monta säettä. Lisäksi runosta puuttuu moderneille runoille tyypillinen ulkoasulla pelailu, kuten yhden merkin säkeistöt tai yhden korostetun sanan säkeet.
            Runon rytmikkyyden luo se, että jokaisen säkeistön joka toinen säe on säepari. Lisäksi kussakin säkeistössä on yksi riimi ja yksi assonanssi. Rytmikkyys ja säeparit luovat myös osaltaan sointuisuutta, mikä tekee runosta helposti luettavan.
            Jokaisessa säkeistössä käsiteltävän aiheen ajankohta tai aihe muuttuu. Ensimmäisessä säkeistössä puhutaan runon otsikon ehdottamasta aiheesta eli elämästä yleensä, ja toisessa aamusta tai mahdollisesti elämän alusta. Näiden säkeistöjen välissä aiheen näkökanta muuttuu. Toisessa säkeistössä aletaan ikään kuin selittämään ensimmäisessä säkeistössä tehtyä väitettä. Toisen, kolmannen ja neljännen säkeistön välillä ajankohta ja sisältö muuttuvat. Niissä puhutaan aamusta, päivästä ja illasta, sekä siitä, miten alussa hurja vauhti hidastuu ja lopulta pysähtyy. Runon lopussa todetaan sama mikä alussa, eli aika jatkaa kulkuaan.